HyPy Juniorit Toimii
”Juniori pyöräilyä Hyvinkäällä”
Yksi kevään selvä merkki on, kun pyöräilyn harrastajat tulevat katukuvaan. Samalla myös Hyvinkään Pyöräilijöiden nuorille suunnattu Maastopyöräilykoulu alkaa huhtikuussa.
Tervetuloa pyöräilystä kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan toimintaan. Huomaa että toimintamme on ympärivuotista toimintaa alkaen 7-vuotiaista.
Uudelle pyöräilijälle paras tapa aloittaa on osallistua Maastopyöräilykouluun, missä tutustutaan pyöräilyn perusasioihin ja mistä sitten on helppo löytää oma suosikki pyöräilylaji eli alamäki, maasto, maantie tai BMX pyöräily. Kesällä nuorempien harjoituksissa opetamme nuorille Hyvinkään ja naapurikuntien paikallistuntemusta, pyörän käsittelyä eri tilanteissa hyppyreillä, metsässä lähi-alueilla, Kulomäessä alamäkeä laskiessa tai ylämäkeä ajaessa, liikenteessä liikkumalla eli erilaisia pyöräilyn osa-alueita.
Tasoja toiminnassamme on kolme:
Taso III harrasteryhmät:
- ohjaaja Antti Juntunen
- ohjaaja Janne Vähäsalo
- ohjaaja Tommi Halonen
Taso II Valmisteleva valmennus
- Tommi Halonen
Taso I Huippu-valmennus
- Tommi Halonen
Taso III harrasteryhmät
Pyöräilyn aloittelijoille suunnatut ryhmät, joiden sisällä on eritasoisia lapsia.
- Ryhmien tarkoitus on liikkua ja harjoitella monipuolisesti kehittäen pyöräilyn ja urheilun perustaitoja.
- Pyöräilyharjoituksia on kaksi-kolme kertaa viikossa kesällä
- Lisäksi talvikaudella on koordinaatiota ja kehonhallintaa kehittäviä harjoituksia 1-2 krt viikossa
Maanantain pyöräily harjoituksissa on käytössä lyhyt (500-1500M) merkattu rata, jota nuoret kiertävät reitin tutustumisen jälkeen omaan tahtiin. Jokaisessa harjoituksessa on harjoittelu aihe, mistä vastaa valmennus/ohjaus henkilöt. Tavoite on, että nuoret oppivat ajamaan erilaisissa reittiolosuhteissa. Vanhemmat ovat tottakai tervetulleita harjoituksiin.
Perjantain pyöräilyharjoitus on yhteislenkki, mikä on aerobista kuntokehittävä lenkki Hyvinkäällä ja lähiympäristössä. Vanhemmat ovat edelleen tottakai tervetulleita harjoituksiin.
Taso II Valmisteleva valmennusryhmä
- Kilpapyöräilystä kiinnostuneille nuorille
- Motivoituneita harjoittelemaan myös yksin
- Harjoittelussa pääpaino on oppia/tottua päivittäiseen harjoitteluun ennen siirtymistä huippu-urheilu ryhmään.
Taso I Huippu-valmennusryhmä
- Huippu-urheilijoiksi tähtäävien ryhmä, missä harjoittelu on puhtaasti kilpa urheiluun tähtäävää.
- Ryhmän tavoite on pyöräilyominaisuuksien ja fyysisen kunnon kehittäminen sekä kilpailuihin osallistuminen tavoitteellisesti
- Jokaiselle ryhmässä olevalle suositellaan henkilökohtaista valmennusta ja harjoitusohjelmaa
Ohjaajat
Ryhmien valmentajien apuna toimii ohjaajia, mutta valmentajilla on päävastuu ryhmän vetämisestä. Apuohjaajina toimii seuran muita pyöräilijöitä ja lasten vanhempia.
Varusteet
-Säänmukainen vaatetus
-Sateisella kelillä suojalasit
-Pimeällä lamput pyörissä
-Ehjä pyörä, pyörää ei tulla korjaamaan harjoituksiin
-Juomapullo täynnä VETTÄ!!
Tiedotus
Ensisijainen menetelmä on seuran Suomisport järjestelmä, missä on aina tuorein tieto harjoituksista.
Mahdollisista muutoksista voidaan tiedottaa myös whatsapp ryhmässä, tekstiviestillä ja sähköpostilla.
Tiedotusvastuu on juniorijaostolla, johon voi aina olla yhteydessä, jos on kysyttävää.
Suomisport
Linkki Suomisport:in tästä.
Tärkeätä!!
-Katso tarkkaan missä ryhmäsin tai lapsesi ryhmän kokoontuminen on. Tämä selviää Suomisportista
-Ilmoita Suomisportin kautta tuletko harjoitukseen (paina vihreätä) vai et (paina punainen).
-Jos olet myöhässä, niin ilmoita sähköpostilla tai whatsapp:in kautta omaan ryhmään myöhästymisestä, niin ryhmä osaa odottaa.
-Ei nälkäisenä tai kipeänä harjoituksiin
-Aurinko mukaan harjoituksiin
-Harjoitukset alkavat pääsääntöisesti klo 18.00
Maksut
Uudet jäsenet
Kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan lajia maksutta yhteisissä harjoituksissamme, lisätietoa juniori@hypy.fi
Nuorille alle 10 vuotialle suosittelemme Maastopyöräilykoulua joka alkaa toukokuussa ja on tiivis viikon mittainen koulu. Tämän jälkeen on mahdollista jatkaa harjoittelua ryhmissä. Tästä lisätietoja Maastopyöräkoulu sivuilta .
Vanhojen jäsenien toimintamaksut:
7-15 vuotialle kesäkauden toimintamaksu on vuonna 2020 100€.
15 vuotta ja vanhemmat yleensä harjoittelevat itsenäisesti henkilökohtaisen valmentajan johdolla, mahdollinen toimintamaksu katsotaan tapauskohtaisesti.
Lisäksi jäsenen tulee maksaa seuran perusjäsenmaksu 40€. Talvikauden harjoituksien hinnat ilmoitetaan erikseen.
Kilpaileminen
Nuorin sarja on N/M-10 vuotiaiden sarja. Tähän sarjaan saa osallistua myös nuoremmat.
SM-cupin arvon omaaviin kilpailuihin osallistuvien tulee lunastaa vakuutus ja lisenssi omatoimisesti Suomen Pyöräilyn kautta.
Nämä kilpailut löytyy Suomen Pyöräilyunionin www.pyoraily.fi kilpailukalenteri sivuilta.
Lisäksi nuoret voivat kiertää Etelä-Suomen (Bianchi-cup) kilpailuja.
Seuran ohjelmaan kuuluvat leirit ja kilpailumatkat järjestetään omakustanteisesti.
Jokainen osallistuu seuran tapahtumiin omalla vastuulla ja vastaa itse toiminnastaan ikänsä edellyttämällä tasolla.